Select a language for our global site:

Select a country site:
 

Kansalaisuudettomuuden lopettaminen

Hallitukset päättävät, ketkä ovat kansalaisia. Ne ovat täten vastuussa oikeudellisista ja hallinnollisista uudistuksista, joita tarvitaan kansalaisuudettomuusongelman ratkaisemiseksi. Mutta UNHCR:llä, muilla virastoilla, alueellisilla järjestöillä, kansalaisyhteiskunnalla ja ihmisillä vailla kansalaisuutta on oma roolinsa tämän pyrkimyksen edistämisessä.

Meidän täytyy tehdä yhteistyötä vaikuttaaksemme asioihin. Työssämme kansalaisuudettomuuden lopettamiseksi on neljä osa-aluetta – tunnistaminen, estäminen, vähentäminen ja suojeleminen – ja ne jokainen limittyvät muiden kansainvälisten organisaatioiden ja kansalaisjärjestöjen osaamisen kanssa. Luotamme kansalaisyhteiskunnan ryhmien, kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden, akateemikkojen ja oikeusyhteisöjen paikallistietoon ja asiantuntemukseen. Niiden työpanoksen ansiosta voimme valmistella ja suositella kaikkein tehokkaimpia ratkaisuja.

Yhteistyö muiden YK-järjestöjen kanssa on myös tärkeää. Esimerkiksi YK:n lastenavun järjestö UNICEF on pitkään työskennellyt parantaakseen syntymärekisteröintejä ja väestörekistereitä, YK:n väestörahasto UNFPA voi auttaa hallituksia suunnittelemaan ja toteuttamaan väestölaskentoja ja YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto tukee kansalaisuudettomien henkilöiden ihmisoikeuksien valvontaa.

Kansalaisuudettomuuden ymmärtäminen

Mitä on kansalaisuus?

Ihmiset yleensä saavat kansalaisuuden automaattisesti syntyessään, joko vanhempiensa tai synnyinmaansa kautta. Joskus maan kansalaisuutta täytyy kuitenkin erikseen hakea.

Mitä on kansalaisuudettomuus?

Kansainvälinen oikeudellinen kansalaisuudettoman henkilön määritelmä on “henkilö, jota mikään valtio ei oikeuskäytäntönsä mukaan pidä kansalaisenaan”. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kansalaisuudeton henkilö ei ole minkään maan kansalainen. Jotkut ihmiset syntyvät kansalaisuudettomina, ja jotkut menettävät kansalaisuutensa.

Kansalaisuudettomuus voi johtua monista syistä, mukaan lukien syrjintä tiettyjä etnisiä tai uskonnollisia ryhmiä vastaan tai sukupuolen perusteella; uusien valtioiden syntyminen ja alueiden siirrot olemassa olevien valtioiden välillä; ja aukot kansalaisuuslainsäädännössä. Oli syy mikä tahansa, kansalaisuudettomuudella on vakavat seuraukset ihmisille lähes kaikissa maissa ja maailman kaikilla alueilla.

Mitkä ovat kansalaisuudettomuuden syitä?

  1. Kansalaisuuslainsäädännön aukot ovat yksi kansalaisuudettomuuden pääsyistä. Joka maalla on lakinsa, jotka määrittävät, missä olosuhteissa joku voi saada kansalaisuuden tai missä se voidaan ottaa pois. Jos näitä lakeja ei kirjoiteta tarkasti ja käytetä oikein, jotkut ihmiset voivat jäädä niiden ulkopuolelle ja kansalaisuudettomiksi. Esimerkkinä lapsi, jonka vanhempia ei tiedetä, maassa, jossa kansalaisuus määräytyy vanhempien kansalaisuuden perusteella. Onneksi useimpien maiden kansalaisuuslait tunnustavat nämä lapset löytömaansa kansalaisiksi.
  2. Toinen asioita monimutkaistava tekijä on, kun ihmiset muuttavat pois maasta, jossa ovat syntyneet. Vieraassa maassa syntynyt lapsi voi olla vaarassa jäädä kansalaisuudettomaksi, jos maan kansalaiseksi ei voi tulla pelkän syntymän perusteella ja vanhempien alkuperämaa ei salli vanhempien siirtää kansalaisuutta perhesiteiden perusteella lapselle. Lisäksi säännöt, jotka määrittävät, kuka voi ja kuka ei voi siirtää kansalaisuuttaan, ovat välillä syrjiviä. 27 maan lait eivät salli naisten siirtää kansalaisuuttaan lapsilleen, kun taas jotkut maat rajoittavat kansalaisuuden tiettyjen rodullisten tai etnisten tyhmien jäsenille.
  3. Toinen tärkeä syy on uusien valtioiden syntymä ja rajojen muutokset. Näiden tuloksena monissa tapauksissa tietyt ryhmät voivat jäädä vaille kansalaisuutta. Vaikka uudet maat antaisivatkin kansalaisuuden kaikille ryhmille, voi etnisille, rodullisille ja uskonnollisille vähemmistöryhmille olla vaikeaa näyttää toteen siteensä maahan. Maissa, joissa kansalaisuuden voi saada vain vanhemmaltaan, siirtyy kansalaisuudettomuus edelleen seuraavalle sukupolvelle.
  4. Lopuksi, kansalaisuudettomuus voi olla seurausta kansalaisuuden menetyksestä. Joissain maissa kansalaiset menettävät kansalaisuuden asuttuaan tarpeeksi kauan maansa rajojen ulkopuolella. Valtiot voivat myös ottaa kansalaisuuden kansalaisiltaan lakimuutoksilla, joiden seurauksena kokonaiset ihmisryhmät jäävät vaille kansallisuutta, kun valtiot käyttävät syrjiviä kriteereitä, kuten etnistä tai rodullista alkuperää.