Naisten puolella
Vuoden pakolaisnainen Bahar Mozaffari haluaa varmistaa, että myös maahanmuuttajanaiset pääsevät osaksi suomalaista yhteiskuntaa
Mikä auttaa parhaiten maahanmuuttajien kotoutumista? Tätä miettivät virkamiehet, tutkijat, poliitikot ja opettajat. Myös vuoden 2017 pakolaisnaisella Bahar Mozaffarilla, 39, on näkemys aiheeseen.
”Aidot kohtaamiset suomalaisten kanssa.”
Hänen omassa kotoutumisessaan ratkaisevaa oli vuonna 2008 satunnaisesta juttutuokiosta alkanut ystävyys.
”Parhaan ystäväni Pirjon kautta tutustuin suomalaisten todelliseen elämään. Hän ei yrittänyt selittää minulle, miten asiat pitää tehdä eikä ollut liian varovainen, vaikka tulemme eri kulttuureista. Kun tuli pettymyksiä, hän välillä kiroili.”
Suomalaisesta ystävästä olisi ollut apua jo kaksi vuotta aiemmin, kun iranilainen Bahar saapui Espooseen. Silloin nimittäin tuntui, ettei kukaan halua auttaa häntä hänen tarpeidensa mukaan.
Bahar tahtoi töihin, mutta sitä varten pitäisi oppia suomi. TE-toimiston asiakkaaksi ja kielikurssille hän ei päässyt, sillä Bahar oli yksinhuoltaja eikä hänen taaperoikäiselle lapselleen löytynyt päiväkotipaikkaa. Se kuulosti uskomattomalta – olihan kaupunki täynnä päiväkoteja.
”En tiennyt, että Suomessa päiväkotipaikkaa pitää hakea ja päiväkodit ovat kesällä kiinni. Suutuin, sillä ajattelin, että sosiaalityöntekijä ei halua että opiskelen”, hän kertoo.
Bahar otti poikansa mukaan ja lähti kiertämään naapuruston päiväkoteja. Niissä hänelle ojennettiin käsittämätön lomake. Kun hoitopaikka lopulta löytyi, Bahar ilmoittautui omatoimisesti Helsingin kesäyliopiston suomen kurssille.
Itsenäisyys on ollut Bahar Mozaffarille tärkeää lapsesta saakka. Hänen synnyinmaassaan Iranissa naisilla on niukasti päätösvaltaa elämästään, mutta Baharia onnisti: hänen elämänsä ensimmäinen feministi oli oma isä.
Isä oli kääntänyt venäläisiä, eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia feministisiä artikkeleita farsiksi, ja 14-vuotiaasta myös Bahar oli pohtinut naisten oikeuksia. Siksi hän pyysi vanhemmiltaan lupaa kieltäytyä, kun häntä vanhempi, etäisesti tuttu mies kosi Baharia tämän ollessa lukiossa.
Tilanne oli vaikea. Mies oli rikas ja vaikutusvaltaisesta suvusta; Baharin perhe taas rutiköyhä. Hänen isänsä oli poliittisista syistä 12 vuotta vankilassa, ja sinä aikana sekä myös isän vapautumisen jälkeen Baharin äiti joutui elättämään perheen yksin.
Äitinsä vuoksi Bahar vastasi kosintaan myöntävästi.
Avioliitto oli onneton. Mies kontrolloi Baharin elämää eikä suostunut siihen, että ekonomiksi opiskellut vaimo menisi töihin. Mies ei myöskään halunnut lapsia, kunnes vuosien suostuttelun jälkeen Bahar sai hänet muuttamaan mielensä.
Raskauden myötä vahvistui pitkään itänyt ajatus alkaa toimia naisten oikeuksien puolesta. Päätös liittyä iranilaisia ja Afganistanista Iraniin paenneita naisia auttavaan järjestöön vaati kuitenkin harkintaa.
”Järjestön toiminta oli hallituksen vastaista ja siksi siitä rangaistiin jopa kuolemalla.”
Bahar toimi järjestössä salassa mieheltään eikä vieläkään tiedä, kuka hänet ilmiantoi. Jouduttuaan kolmannen kerran kuulusteluihin kytköksistään järjestöön hän päätti paeta maasta.
Omien ja isänsä ystävien avustuksella 26-vuotias Bahar ja 16 kuukauden ikäinen poika pääsivät Teheranin kautta Turkkiin. Siellä Bahar selvitti ystävänsä kanssa vaihtoehtojaan. Paluun Iraniin olisi mahdoton, eikä Bahar suostunut salakuljettajan vaatimuksiin huumata vauva, jotta he pääsisivät Välimeren yli Eurooppaan. Sitten ystävä kuuli mahdollisuudesta hakea pakolaisstatusta YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta.
Bahar tunsi juuri kotiutuneensa Turkkiin, kun hänelle ilmoitettiin, että Suomi ottaa hänet ja pojan vastaan kiintiöpakolaisina. Siksi muutto Espooseen ja elämän aloittaminen uudelleen täysin alusta oli raskasta. Kielikurssin jälkeen edessä oli epätoivoiselta tuntunut työnhaku. Osa-aika- ja pätkätöitä kyllä riitti, mutta vakituisia paikkoja hakiessaan Bahar ei päässyt edes haastatteluihin.
Bahar oli asunut Suomessa kolme vuotta ja pettynyt. Sen hän kertoi myös TE-toimiston virkailijalle.
”Sanoin, että en puhu hyvin suomea, mutta osaan paljon muuta. Sen keskustelun jälkeen minulle tarjottiin työtä TE-toimistosta.”
Vuonna 2013 Baharin toimenkuva laajeni kotoutumistyön koordinaattoriksi. Viime vuonna Bahar eteni jälleen työurallaan, kun hänet valittiin Uudenmaan ELY-keskuksen erikoisuunnittelijaksi.
Sekä päivätyössään että vetäessään vapaaehtoisena naisille kotoutumiskoulutukseen valmistavia kursseja Bahar on nähnyt, että Euroopan ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajanaiset kotoutuvat ja työllistyvät miehiä heikommin. Yksi syy tähän on Baharin mielestä se, että kulttuuritaustansa vuoksi osa naisista ei ole koskaan edes miettinyt, mitä työtä voisi tehdä.
”Naiset esittelevät itsensä kertomalla, kenen vaimoja ja äitejä he ovat. Itsestään, omista haaveistaan ja tavoitteistaan heidän on vaikeampi puhua. Siksi on tärkeää, että heitä autetaan rakentamaan identiteettiään ja tuntemaan omat oikeutensa.”
Lisäksi täytyy tehdä selväksi, että hyvinvointivaltion perusta on se, että jokainen antaa vuorollaan oman panoksensa työelämässä. Bahar kuitenkin vierasta sitä, miten maahanmuuttajista puhutaan suomalaisen yhteiskunnan voimavarana.
”Toivoisin ettei heitä katsota vain välinearvon kautta, vaan ihmisiä.”
Miten olet menestynyt Suomessa niin hyvin, Baharilta kysytään usein.
”Alusta alkaen minua motivoi se, että halusin päästä itsenäisesti eteenpäin, jotta en ole riippuvainen tulkista ja sosiaalityöntekijästä,” hän miettii.
Kuten jokainen vanhempi, Bahar toivoo parasta myös Suomelle, sillä se on maa, jossa hänen lapsensa kasvavat.
Omasta suomalaisuudestaan hän ei ole vieläkään aivan varma.
”Kun jääkiekossa Ruotsi voittaa, yritän kiroilla koska se näyttää, että olen Suomen puolella. Onkohan se sitten merkki?”