'
;

Euroopan hätätilanne

Vaino, konfliktit ja köyhyys ovat ajaneet yli miljoona ihmistä pakenemaan Eurooppaan vuonna 2015. Monet etsivät turvaa itselleen ja perheelleen, henkensä uhalla vaarallisella matkalla.

Vuonna 2015 puolet Välimeren poikki kulkeneista ihmisistä oli sotaa pakenevia syyrialaisia.

%

”Voin vihdoin hengittää… Me melkein hukuimme merellä matkalla Turkista Kreikkaan. ”

– Aya, syyrialainen pakolainen Münchenissä

Syyriassa, Irakissa ja muualla maailmassa jatkuvat konfliktit ja väkivalta aiheuttavat laajaa pakolaisuutta. Nämä pakolaiset etsivät turvaa lähialueidensa ulkopuolelta. Laillisten reittien puute on jättänyt vainoa pakeneville ihmisille vähän vaihtoehtoja, ja monet pyrkivät Eurooppaan löytääkseen perheenjäsenensä. Vuonna 2015 ja ensimmäisten kuukausien aikana vuonna 2016, melkein 1,2 miljoonaa pakolaista ja siirtolaista pääsi Euroopan rannoille, useat heistä pakenivat konfliktia ja vainoa. Monet heistä menettivät henkensä tai näkivät läheistensä menehtyvän merellä yrittäessään päästä turvaan. Kasvava määrä perheitä, naisia ja ilman vanhempiaan liikkuneita lapsia, lähti vaaralliselle matkalle usean valtion läpi, tullakseen salakuljettajien hyväksikäyttämiksi.

“Yksinkertainen totuus on, että pakolaiset eivät lähtisi näin vaaralliselle matkalle henkensä uhalla, jos he olisivat voineet elää siellä missä olivat.”

– Melissa Fleming, UNHCR

Miten UNHCR auttaa?

UNHCR mobilisoi liikkeelle yli 600 työntekijää ja resurssinsa 20 eri paikassa vastatakseen tähän hätätilaan ja tarjoten näin ihmishenkiä pelastavaa apua ja turvaa. Toimintaan kuuluu humanitaarisen avun antaminen, majoituksen ja suojien parantaminen talvikuukausia varten, 24/7-päivystyksen perustaminen kaikkiin tulomaihin ja lähtöpaikoissa jatkuvan turvallisuusseurannan ja puuttumisen tarjoaminen, toisistaan erilleen joutuneiden perheenjäseneiden yhdistäminen, erityistarpeisten ihmisten tunnistaminen, mukaan lukien perheestään erilleen joutuneet tai yksin liikkeellä olevat lapset, sekä ihmisten ohjaaminen eteenpäin oikeisiin palveluihin.

UNHCR on myös vedonnut Euroopan valtioihin ja muihin tahoihin vastuullisen ja solidaarisen yhteistoiminnan turvaamiseksi, niiden kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Kun läntisen Balkanin alueen maat sulkivat rajojaan maaliskuun alkupuolella, UNHCR pyrki välittömästi siirtämään resursseja lisätäkseen vastaanottokapasiteettia ja palveluita yli 55 000 turvapaikanhakijalle ja pakolaiselle, jotka ovat nyt Kreikassa, ja tukeakseen Kreikan viranomaisten toimia.

Nyt voimme sinun tuellasi tarjota miljoonille sen avun, jota he tarvitsevat.